Jotain enemmän kuin mopotaksikuski
|
Huhtikuu 2018
Kambodzhan uudenvuodenjuhlaa vietetään huhtikuun puolenvälin kieppeillä ja juhlallisuudet kestävät kolmisen päivää. Olin ehtinyt viettää talven aikana jo perinteisen länkkäri-uudenvuoden ja kiinalaisen uudenvuoden Thaimaassa, joten nyt oli kolmansien vuoden vaihtumisen juhlien vuoro Kambodzhassa. Olin oikeastaan aika yllättynyt, että juhla oli vetänyt Phnom Penhin yleensä kovin vilkkaan kaupungin todella hiljaiseksi ja jopa aution tuntuiseksi. Tai vilkkaaksi kaupunkia olin ainakin kuvitellut, enhän ollut siellä aiemmin vieraillut. Olin tällä kertaa valkannut bussin kulkuvälineeksi. Matkan Siem Reapista olisi periaatteessa voinut taittaa myös veneellä Tonle Sap -järven läpi, mutta edellisen etapin Battambang - Siem Reap jokiristeilyn mutaan juuttumiset moottorin käryämisineen ja työntöhommiin joutumiset saivat siirtämään ajatukset vesiteistä kuoppaisiin asfalttiteihin.
Ensimmäisenä kaupunkiin saapuessa ongelmia tuotti rahanvaihto joko paikalliseksi valuutaksi tai oikeastaan huomattavasti mieluummin USA:n Dollareiksi. Kaikki rahanvaihtopisteet tuntuivat vain olevan kiinni, eikä suurissakaan hotelleissa ollut omia rahanvaihtopisteitä. Taskussa poltti ainoastaan talven töistä ansaittuja Thaimaan Bahteja joilla ei pitkälle pötkitä naapurivaltiossa seikkaillessa. Käytännössä viimeiset dollarit olivat menneet edellisenä iltana jossain Siem Reapin baareista muiden matkaajien kanssa Angor Watista mietteitä vaihdellessa ja tulevista seikkailuista haaveillessa. Rahanvaihtopaikka löytyi onneksi hikisen kiertelyn päätteeksi jonkin pienen torin laidalta kiinalaisten pitämästä pisteestä. Ilmassa oli juhlan tuntua, kun rahan vaihdon jälkeen kiertely ei enää rajoittunut jalkapatikkaan, vaan pystyin palkkaamaan myös mopotaksin kierrättämään kauempana sijaitseville nähtävyyksille. Seisoin hieman hölmistyneenä ainoana länkkärinä torin kulmalla, kun Phirun kävi nakkaamassa ostamansa kalan käteeni ja hävisi jälleen torin hyörinään etsimään loppuja tarvikkeita. Hämmentyneenä kala kädessä torin nurkallaPäätin ottaa suunnaksi Killing Fieldsit, yhden Pol Potin Puna-Khmerien aikakauden julmimmista kansanmurhan muistomerkeistä. Juttelin hotellini edustalla matkaajia väijyville kuskeille ja koetin tinkiä hinnasta parin kuskin kanssa. Phirunin kanssa pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen hinnasta ja näin alkoikin tietämättäni yksi reissuni ja elämäni ikimuistoisimmista illoista. Hyppäsin Phirunin mopon kyytiin ja vedin huivin nenän päälle pahimmalta pölypilveltä säästyäkseni. Kypärästä ei ollut tietoakaan, mutta maassa maan tavalla, vai miten se meni. Phirun koetti kertoa yhtä sun toista ajon aikana, mutta eipä siitä ihmeitä kuullut mopon pärinän ja maisemien ihmettelyn lomassa. Killing Fields itsessään oli aika pysäyttävä kokemus, eikä fiilikset olleet kovin korkealla takaisin kaupunkiin ajellessa. Ehkäpä Phirun huomasi apean tunnelmani ja kyseli uuden vuodenaaton suunnitelmistani. Olin ajatellut käyväni käppäilemässä Mekongin varrella ja ottaa ehkä pari Anchor -olusta ihmisvirran seurailun lomassa jossain pikku kuppilassa.
Olin vähän epäileväinen Phirunin ehdottaessa illallista perheensä kanssa heidän kotonaan. Enhän ollut tuntenut miestä kuin pari tuntia ja olin yksin reissussa. Tuskin kotiväki edes tiesi missäpäin Kaakkois-Aasiaa saati Kambodzhaa olin menossa. Onneksi Phirun ei tuntunut ottavan ei:tä vastaukseksi ja sai lopulta houkuteltua minut mukaansa illallisvalmisteluihin. Kävimme ensin pienellä torilla ostamassa ruokatarvikkeet. Seisoin hieman hölmistyneenä ainoana länkkärinä torin kulmalla, kun Phirun kävi nakkaamassa ostamansa kalan käteeni ja hävisi jälleen torin hyörinään etsimään loppuja tarvikkeita. Paikalliset ihmettelivät minua varmaan vähintään yhtä paljon kun minä koko tilannetta. Torin jälkeen pysähdyimme vielä ostamaan reilun pakin olutta mukaan ja suuntasimme kohti Phirunin kotia. 
En oikein tiedä missä päin Phnom Penhiä olimme, mutta kaukana turistialueista ainakin. Hökkelin takaosassa oli paikka parille possulle ja siellä röhkijät illan viettivätkin.
Unohtumaton illallinen mökin lattialtaEn oikein tiedä missä päin Phnom Penhiä olimme, mutta kaukana turistialueista ainakin. Hökkelin takaosassa oli paikka parille possulle ja siellä röhkijät illan viettivätkin. Paikalla oli Phirunin lisäksi hänen vaimonsa ja veljensä. Phirun oli ainoa englantia taitava, joten kontakti muihin jäi aika pinnalliseksi. Yhteisen kielen puuttuminen ei tosin illan viettoa hiljentänyt. Phirunin vaimo kokkasi mahtavan illallisen, joka syötiin perinteisesti sormin salaatin lehteä avuksi käyttäen. Olin ollut vielä alkuillan hivenen varuillani, mutta viimeistään Phirunin täysin odottamatta tunteella CD-soittimen kautta vedetty Karaokeversio Westlifen My love –kappaleesta vapautti tunnelman lopullisesti. Raikuvien aplodien saattelemana kilistelimme olutlaseja ja tölkkejä ja loppuilta olikin olutta ja tarinointia kaikesta maan ja taivaan välillä. Illan jo muuttuessa yöksi ja oluiden loputtua Phirun heitti minut pikku hiprakassa samalla mopolla takaisin hotellille ja unten maille. Loput Phnom Penhin siirtymisistä tein aina Phirunin kanssa, eikä parempaa kuskia olisi voinut kohdalle sattua. Phirun opetti minut viimeistäänkin antamaan kaikille mahdollisuuden ja luottamaan myös ventovieraisiin. Silloin tapahtuvat parhaat asiat niin matkoilla kuin tutummissakin ympyröissä. Toivottavasti kohtaan vielä tulevaisuudessakin yhtä vieraanvaraisia ja lämpimiä ihmisiä ja pystyisin itsekin olemaan yhtä avoin vastaavasti kaikille muille. Muita Kambodza-aiheisia artikkeleita
|
Mikko
Matkailija, haaveilija ja makean
elämän kaavailija. Sivuilla monen makuisia matkatarinoita läheltä ja kaukaa monin eri silmin kerrottuna. info @ shangri-la.fi Like it or Love it
Arkisto ja teematMinne matkalle?
|
