Himalaya Trek - päämääränä Everest Base Camp

Palenquen viidakkorauniot ja Misol-Ha & Aqua Azul

Himalaya Trek - päämääränä Everest Base Camp

Juhani Myllynen, maaliskuu 2014
Blogspot
SEIKKAILU & TOIMINTA, LUONTOMATKAT

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Tammikuussa 2009 aloitimme suunnittelun isäni kanssa vaelluksesta joka tulisi tapahtumaan Nepalissa, Himalajan vuoristossa ja saavuttaisi Mount Everestin perusleirin. Retken voi suorittaa monella eri tavalla; omatoimisesti varaten tarvittavat oppaat ja muut varusteet paikan päältä, tai netistä etukäteen käyttämällä joko kotimaisia tai kansainvälisiä matkatoimistoja jotka ovat erikoistuneet seikkailumatkoihin. Varasimme lennot erikseen suoraan netistä, ja itse vaelluksen G Adventuresilta.

Kun itse varaukset oli tehty jäi hyvää aikaa itse reissun suunnitteluun, varusteiden hankintaan ja aikaisempien vaeltajien matkakertomuksiin tutustumiseen. Pian hahmottuikin että aika jossa kaiken

Retkikunnan jäsenille hahmottui nopeasti mitä tarkoitti ”Nepalin tasainen”, eli loputtomia ylämäkiä ja alamäkiä vuoron perään.

vaadittavan ehtisi kiireettä näkemään olisi noin kolme viikkoa. Vaelluksen osuus tästä oli kaksi viikkoa, ja jäljelle jäävä aika olisi käytettävissä Kathmandussa ja Intiassa oleskeluun.

Matka vuoristoon alkaa

Syyskuun alussa 2009 lensimme ensin New Delhiin, jossa pari päivää vietettyämme jatkoimme matkaa suoraan Kathmanduun. Kathmandu sijaitsee 1300 metrin korkeudessa samannimisessä laaksossa, ja sinne on useita edullisia reittilentoja Intian puolelta. Itse käytimme Jet Airwaysiä, ja osuipa samalle halpalennolle myös Yorkin herttuatar Sarah Ferguson.

Kathmandusta lensimme järjestelyihin kuuluvalla pienkoneella vuoristoon 10-15 hengen ryhmämme kanssa, ja kyyti Luklan lentokentälle joka sijaitsee 2800 metrin korkeudessa oli tasaista aina laskeutumiseen asti! Lentokenttä on kuuluisa lyhyestä kiitotiestään, korkeasta kaltevuuskulmastaan ja erinäisistä muista ominaisuuksistaan jotka matkustajan kannalta tarkoittavat ettei ylösvetoja tehdä. Tästä paikasta itse vaellukset lähtevät useimmiten liikkeelle, kuten meidänkin.

Seuraavat kaksi viikkoa tutustuimme hyvin erilaisiin maisemiin jotka hivelivät silmää eri tavoin; rhododendroninmetsiä, perinteistä havumetsää, suuria laaksoja, viljeltyjä peltoja ja asuttuja alueita joissa paikalliset ihmiset toivottivat hymyllään kansainvälisen porukkamme tervetulleeksi. Vaelluksen alkutaipaleilla sää oli jokseenkin epävakainen, mikä tarkoitti että näkyvyys vuoristoon oli verrattain huono mutta ei sinällään hidastanut päivävauhtiamme. Reitti kulki Luklasta ensin Phakdingiin (2640m), josta ensimmäinen rankempi nousu 3440m Namche Bazaariin antoi ensikosketuksen korkeaan ilmanalaan. Namchessa vietimme ensimmäisen akklimatisoitumispäivän, totutellen korkeaan ilmanalaan käyden päivisin korkeammalla ja palaten illaksi takaisin alas.

Namche Bazaarista lähdettäessä maisemat alas vuoristolaaksoihin ovat henkeäsalpaavan upeat, ja itse polku kiemurtelee kapeaa vuorenseinämää pitkin kilometrien mitalta. Tengboche, joka oli seuraava kohteemme sijaitsi 3900 metrin korkeudessa mutta sinne päästäksemme edessä oli ensin pitkä asteittainen lasku jonka jälkeen erittäin pitkä nousu loputtomilta tuntuvia rappusia pitkin majapaikkaamme. Tengbochessa on myös luostari, ja pääsimme seuraamaan buddhalaisia seremonioita illalla ennen nukkumaan menoa.

Upeita vuoristomaisemia

Muutaman ensimmäisen päivän jälkeen epävakainen sää hälveni, keli kirkastui ja eteemme avautuivat huikeat vuoristomaisemat. Tässä vaiheessa kuudesta kahdeksaan kilometriin ylettyvät vuorenhuiput näyttivät olevan lähellä saavutettavissa, mutta lyhyen tarkastelun jälkeen hyvinkin kaukana. Samalla noustessamme aina korkeammalle 6-8 tunnin päivittäisillä taipaleilla ja ilman käydessä aina vain ohuemmaksi alkoivat jalat painaa ja vuoristotaudin lievät oireet nostaa päätään osalla vaeltajista. Jatkuvalla nestetankkauksella ja hitaalla etenemisellä pitäen välipäiviä ilman jatkuvia nousuja, kaikki pysyivät matkassa mukana ilman dramaattisia ongelmia. Tärkeintä on ettei salli itselleen päivänokosia vaikka kuinka nukuttaisi, ettei keho mene lepotilaan joka herättää vuoristotautiin sisältyvän pääkivun hyvinkin nopeasti aineenvaihdunnan hidastuessa.

Ennen itse perusleiriin vaellusta, viimeiset ja korkeimmat yöpymispaikat sijaitsevat Dingbochessa (4260m), Lobuchessa (4930m) ja Gorak Shepissa (5140m). Kahdessa ensin mainitussa on vielä jossain määrin ruokatavaroita ja perushyödykkeitä ostettavissa, mutta Gorak Shepin osalta puitteet olivat jo paljon vaatimattomammat. Gorak Shep onkin alkupiste sekä Kala Pattharin (5550m) sekä perusleirin (5360m) huiputukseen.

Retkemme huipentuma ja päämäärä Everestin perusleiri sijaitsi siis 5360 metrin korkeudessa Khumbun jäätikön keskellä. Rankan yhdeksän tunnin kävelyn jälkeen saavutimme viimein määränpäämme ja pääsimme vaihtamaan kuulumisia intialaisen retkikunnan kanssa, joka oli aloittamassa valloitusurakkaansa. Samana päivänä saimme myös todistaa lumivyöryä onneksemme turvallisen etäisyyden päästä, ja seurata ilmaista luonnon järjestämää näytelmää. Everestin profiilista johtuen itse vuori ei ole nähtävissä perusleiristä käsin, mutta vaelsimme seuraavana aamuna aiemmin mainitun Kala Pattharin huipulle. Täältä avautuivat 360 asteen näkymät sekä Everestillä, että muille Himalayan korkeimmille huipuille. Ylhäällä oli pari miinusastetta ja kova tuuli, mutta kaikki se oli sen arvoista!

Pian edessä oli laskeutuminen alaspäin, koska korkeassa ilmanalassa oleskelu pitemmän aikaa kävisi voimien päälle ja lentomme takaisin Kathmanduun Luklasta lähti jo kolmen päivän kuluttua. Matka alaspäin taittuikin jo paljon helpommin, mutta totuus ei päässyt unohtumaan lukuisilla ylämäkiosuuksilla jotka olivat tulleet tutuiksi jo ylöspäin mennessämme. Retkikunnan jäsenille hahmottui nopeasti mitä tarkoitti ”Nepalin tasainen”, eli loputtomia ylämäkiä ja alamäkiä vuoron perään.

Päästyämme takaisin Luklaan oli aikaa ottaa muutama olut, ja seuraavana aamuna lensimme pienkoneella takaisin Kathmanduun. Koneen nousu vuoristosta oli ikimuistoinen kokemus, koska kiitoradalla oli pituutta vain 550 metriä ja korkeusero tuollakin välillä oli 60 metriä. Koneen ohjaajat eivät varmasti kuulleet omia ajatuksiaan kun koneen takaosasta alkoi kuulua riemun – ja pelonsekaisia kiljahduksia noustessamme paluumatkalle.

Paluu normaaliin ilmanalaan

Kathmanduun saavuttuamme oli mukava päästä takaisin ”sivilisaation” pariin. Pääsimme syömään hyvin, ajamaan partamme ja kunnolliseen suihkuun pitkästä aikaa. Pääkaupungin moninainen ruokatarjonta oli myös omiaan paikkaamaan vaelluksella ehtyneitä energiavarastojamme, huuhdeltuna alas paikallisella mallasjuomalla. Jokaisella retkikunnan jäsenellä oli todellinen voittajafiilis suuren urakan jälkeen, ja oli aika purkaa tuntoja ja kokemuksia retken jälkeen. Pian porukan oli aika suunnata kunkin omille teilleen joko jatkamaan reissujaan tai palata kotimaahan.

Vaelluksesta jäi hienot muistot, ja sitä voikin suositella kaikille seikkailunhaluisille ja normaalikuntoisille matkaajille. Kiipeilyvarusteita ei tarvita, ainoastaan tukevat kengät ja sateenkestävä ulkoiluasu ja urheilukerrastot sekä pitkä -ja lyhytlahkeiset housut riittävät tämän retken sääoloissa mainiosti. Lisäksi kerran kunnon varusteet hankittuaan, voi helposti perustella itselleen lähdön vaikkapa Annapurnan kierrokselle kiertämään Himalayaa toisesta vinkkelistä....

Kommentoi artikkelia nimellä tai nimimerkillä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Anna-Maria K

Huh mikä reissu! Tuonne minäkin tahtoisin. Tosin en ole varma pääsisinkö perusleirille saakka :D

Mikko - Shangri-la

On varmasti ollut mieletön reissu. Juhanin kanssa tuosta aikoinaan juttelin ja kateellisena vain kuuntelin muistoja. :) "Nepalin tasainen" tekisi varmasti tiukkaa kenelle tahansa. Nepalissa olisi varmasti paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, vaikka Himalajan jättäisikin välistäkin.